18 - 3 - 2025 - Artikkelit

Insta Groupin talousjohtaja vaihtuu – uudeksi talousjohtajaksi on valittu Olli Valtonen

Teknologiayhtiö Insta Groupin uudeksi talousjohtajaksi on valittu Olli Valtonen, joka aloittaa tehtävässään viimeistään elokuun alussa.

Insta
OlliValtonen2025web.jpg

Tänä vuonna 65-juhlavuottaan viettävän Instan strategian ytimessä on kannattava kasvu, turvalliset ja kestävät ratkaisut sekä monialainen syväosaaminen.

– Insta on kasvanut voimakkaasti ja uskomme vahvasti kasvun jatkuvan ja jopa kiihtyvän tulevaisuudessa, kunhan uskallamme hyödyntää erittäin vahvaa rahoitusasemaamme sekä markkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia. Olli tuo johtoryhmäämme taustansa avulla laajaa yritysten ja liiketoimintojen kehitysosaamista, jolla voimme tukea pitkäjänteistä arvonluontia omistajillemme, Instan toimitusjohtaja Tapio Kolunsarka sanoo.

Olli Valtonen toimii tällä hetkellä Fastemsin talousjohtajana ja on aiemmin urallaan ollut mm. Destian talousjohtajana sekä useissa talouden ja liiketoiminnan kehitystehtävissä Ahlströmin suvun sijoitusyhtiö Ahlström Capitalissa sekä heidän omistamissaan portfolioyhtiöissä.

Hän raportoi toimitusjohtaja Tapio Kolunsaralle ja on myös konsernin johtoryhmän jäsen. Taloustiimin lisäksi hänen vastuualueisiinsa tulevat kuulumaan myös konsernin ICT-palvelut.

– Insta on hieno ja välittävä perheyhtiö, jolla on hyvä maine sekä työantajana että kasvuyhtiönä. Yhtiöllä on myös merkittävä yhteiskunnallinen rooli, joka nojaa vahvoihin arvoihin, joihin on helppo samaistua. Uskon vahvasti, että tulemme jatkamaan yhtiön hienoa tarinaa ja tuottamaan entistä enemmän arvoa asiakkaille ja sidosryhmillemme, Olli Valtonen kertoo.

Vahvasti kasvava teknologiayhtiö – 14. perättäisen kasvun vuosi

Mennyt vuosi 2024 toi Installe ennätysliikevaihdon 176,2 M€ ja oli samalla neljästoista perättäisen kasvun vuosi. Myös tämä vuosi näyttää vastuullista liiketoimintaa tekevälle teknologiayhtiölle hyvin positiivisena.

Kysyntä teollisuuden automaatio- ja sähköistysratkaisuille on hyvällä tasolla. Puolustusratkaisuissa kysynnän kasvu jatkuu puolustusmäärärahojen ja kansainvälisen yhteistyön kasvaessa. Kyberturvassa palveluiden tarve on edelleen vahva ja Instan asema täysin suomalaisena kyberturvatoimijana on yhä tärkeämpi erottautumistekijä.

Tilauskanta vuoden alussa on historiallisesti katsoen poikkeuksellisen korkea ja uusia instalaisia on tarkoitus palkata lähes 100.

Ansioluettelo – Olli Valtonen

s.1978
DI, tuotantotalous (2006), Executive MBA (2023)
Fastems, Chief Financial Officer, 2021 – Present
Enics Oy,
Chief Program Management Officer, 2019–2021
Destia Oy,
CFO (interim) / Director, Finance 2016–2019
AR Packaging Group,
Frankfurt, 2012–2013
Ahlström Capital Oy,
Director, Group Control and Services, 2009–2019
Iittala Group Ltd,
Business Controller, 2006–2009

Jaa artikkeli

Pysy alan aallonharjalla ja tilaa uutiskirjeemme

Tärkeimmät uutiset, inspiroivat artikkelit ja asiantuntijoidemme ajankohtaisia näkemyksiä eri toimialoilta sekä tietoa tulevista tapahtumistamme.

Hyväksy käyttöehdot. Käsittelemme tietojasi vastuullisesti.
Tutustu tietosuojaselosteeseemme.